UUTISKIRJE - MAALISKUU 2019

Innovatiivista museokulttuuria

  • Museon sai avustuksen innovatiiviseen hankkeeseensa
  • Museon kokoelmatoiminta osittain suljettu loppuvuoden
  • Vastaa Jyväskylän sydän -kyselyyn
  • Uusi museonjohtaja aloittaa aprillipäivänä
  • Tapahtumissa maalis-huhtikuussa, luentoja keramiikasta, kansallispuvuista ja Kalevalan naisista sekä työpajoja huovasta ja nahasta. 
  • Näyttelyissä juuri nyt: Huomisen huopaa, Cerámica, Waste not, Uudenkarheat kansallispuvut ja Siina Kovasen Kasvimaalla.

AJANKOHTAISTA MUSEOSSA

Museolle avustus Museoviraston innovatiivisten hankkeiden avustuksista

Museovirasto on jakanut avustukset museoiden innovatiivisiin hankkeisiin. Avustukset ovat tarkoitettu päätoimisesti ja ammatillisesti hoidetuille museoille. Suomen käsityön museo sai 17 000 euron avustuksen Pisto pistolta -hankkeeseensa. 

Pisto pistolta -hankkeen tavoitteena on tuottaa käsityön historia nettiin yhdessä alan toimijoiden kanssa yhdessä. Museon nettisivuille vuosien varrella toteutetut materiaalit, kuten verkkonäyttelyt, kaipaavat asiakaslähtöistä kehittämistä, jotta kokonaisuudesta muotoutuu saavutettava ja hallittava.

Tähän kehittämistyöhön tarvitaan mukaan itse käyttäjät ja digitaalisen asiakaskokemuksen asiantuntijat. Tavoitteena on etsiä ja kokeilla toimivaa konseptia, jolla voidaan yhdessä valtakunnallisten asiakkaiden – alan asiantuntijoiden ja himoharrastajien - kanssa tuottaa nettiin elävä käsityön museo, kertoo Suomen käsityön museon museolehtori Raija Manninen

Nyt rahoituksen saanut Suomen käsityön museon hanke vastaa innovatiivisten avustusten vuoden 2019 painopisteissä "asiakaslähtöiseen palveluiden suunnitteluun, kokeiluun ja toteuttamiseen". Avustusta myönnettiin yhteensä 14 museolle yhteensä 334 000 euroa. 

Kokoelmapalvelut osittain suljettu loppuvuoden

Osa Suomen käsityön museon kokoelmapalveluista on suljettuina vuoden 2019 loppuun saakka, johtuen museon tulevasta kokoelmanhallintajärjestelmän vaihdosta. 

Sulku koskee museoon tulevia kokoelmalahjoituksia ja -hankintoja, joita ei voida ottaa vastaan sulun aikana. Museon tietopalvelu toimii kuitenkin normaalisti. 

Vastaa Jyväskylän sydän -kyselyyn verkossa

Kerro kokemuksesi Jyväskylän kaupungin taide- ja kulttuurilaitoksista. Vastanneiden kesken arvotaan taide- ja kulttuurilaitoksiin liittyvä palkinto.

Kyselytutkimuksella kartoitetaan Jyväskylän kaupungin taide- ja kulttuurilaitosten aluetaloudellisia vaikutuksia sekä merkitystä kaupunkiympäristön kehitykselle ja kaupunkilaisten hyvinvoinnille. Samalla kuullaan kaupunkilaisten kokemuksia ja toiveita taide- ja kulttuurilaitoksista.

Kyselytutkimuksen toteuttaa Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore osana Jyväskylän Sydän -hanketta, yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin, Jyväskylä Sinfonian, Jyväskylän taidemuseon, Suomen käsityön museon, Alvar Aalto -museon ja Jyväskylän kaupungin kirjastotoimen kanssa.

https://my.surveypal.com/jyvaskylan-sydan

Uusi museonjohtaja aloittaa aprillipäivänä

Suomen käsityön museon uusi johtaja Taina Rantala aloittaa työssään 1.4.2019. Tervetuloa Tainalle! 

Museonjohtajan toimea tilapäisesti hoitanut Heli-Maija Voutilainen jatkaa Jyväskylän museopalveluiden museotoimenjohtajana. 

TULEVAT TAPAHTUMAT

Seuraa museon Facebook-sivuja tai Instagramia, niin pysyt parhaiten perillä tapahtumista. Ethän unohda myöskään museon verkkosivuja. 

Ystävälle voi vinkata myös museon uutiskirjeestä. Senhän voi tilata nappia painamalla.

Klikkaa itsesi museon tapahtumakalenteriin

Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää nicaragualaisesta keramiikasta

Luennolla antropologi Paula Blomster johdattaa meidät torstaina 28.3. klo 17.30–19.00 Cerámica -näyttelyn nicaragualaiskeramiikan merkitykseen ennen ja nyt. Tutustumme töiden ikonografiaan, siihen kuinka keraamikon taidot siirtyvät sukupolvelta toiselle ja ennen pitkää töiden voittokulkuun yhdysvaltalaisin gallerioihin ja eurooppalaisiin taidemuseoihin.

Keraamikkojen elämän kautta tutustutaan Nicaraguan lähihistoriaan. San Juan de Orienten keraamikot ovat viimeisen 40 vuoden aikana kokeneet koulutusta, kauppasaartoa, liberaalista markkinataloutta, epävakaata demokratiaa ja yksinvaltaista hallintoa, kehitysyhteistyötä ja reilua kauppaa, uunit romahduttaneen maanjäristyksen, globaalin pankkikriisin, matkailun nousun ja romahduksen.

Luennolle on vapaa pääsy. 

Ke 3.4. luennolla puhutaan uusista kansallispuvuista

Suomen kansallispukukeskuksen kansallispukukonsultti Taina Kangas avaa uusimpien pukututkimusten tuloksia Röijyjä ja helttuhattuja -luennolla keskiviikkona 3.4. klo 17.30–19.00.

Kansallispukuraadin hyväksymät kansallispukumallit perustuvat aina tutkimukseen ja vaatekappaleiden esikuvat löytyvät museoiden kokoelmista. Taina Kankaan esitelmä valottaa uuden kansallispukumallin syntyä ja pukutarkistusten muotoutumista.

Vapaa pääsy! 

To 10.4. sukelletaan Kalevalan naishahmoihin

Miltä Kalevalan myyttiset naishahmot näyttävät tämän päivän silmin? FT kirjailija Tiina Piilola kertoo tuoreesta kirjastaan Kalevalan naiset museon luentosalissa torstaina 10.4. klo 17.30–19.00.

Tiina Piilolan tietokirja Kalevalan naiset julkaistaan 3.4.  Nyt julkaistava kirja näyttää konkreettisesti, miten maailmalle pannaan tarpeen tullen hanttiin ja pidetään oma pää ja myös sen, miten elämän muutoksiin mukaudutaan ja niistä selvitään, vaikka kuinka pelottaisi välttämätön taito epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa nykymaailmassakin.

Kaikille avoin yleisötilaisuus järjestetään yhteistyössä Jyväskylän Kalevalaiset Naisten kanssa.

Kevään viimeiseen huovutuspajaan ehtii vielä ilmoittautua

Huomisen huopaa -näyttelyyn liittyen järjestetään kevään aikana vielä yksi työpaja. Lauantaina 13.4. klo 11–16  Maria von Bonsdorffin työpajassa huovutetaan silkki-villahuivi. Silkin päälle asetellaan topsi-merinovillaa, silkin paloja tai kuituja. Villalla, silkinpaloilla ja kuiduilla luodaan värikäs pinta huiville, joka lopuksi huovutetaan. Kurssi soveltuu parhaiten jo ennestään huovuttaneille. 

Kurssimaksu 45 €, sisältää ohjauksen ja materiaalit.
Ilmoittaudu ennakkoon 5.4. mennessä www.lyyti.in/huovuta_huivi

PIHKAn työpajassa luodaan lempilaukku omin käsin

PIHKAn pienlaukkukurssilla pääset kokeilemaan nahan työstämistä ja valmistamaan ekomuodin ja DIY:n hengessä käsilaukun ammattitaitoisessa ohjauksessa perjantaina 26.4. klo 16–20. Voit huoletta tulla mukaan, vaikka sinulla ei olisi aikaisempaa kokemusta nahkatöiden tekemisestä. Muistoksi kurssista saat itse valmistamasi kestävän tuotteen, josta on sinulle iloa ja hyötyä pitkäksi aikaa.

Voit valmistaa laukun kahdesta eri vaihtoehdosta. Laukun kaikki työvaiheet leikkuusta ompeluun tehdään käsin. Materiaalina käytetään kasviparkittua nahkaa, josta valittavina väreinä ovat nude, keskiruskea tai musta. 

Kurssimaksu 160 €, sisältää ohjauksen ja materiaalit.  Ennakkoilmoittautuminen 12.4. mennessä PIHKAN-nettisivuilla. www.pihkacollection.fi/kurssit-palvelut/

Käsityöaiheinen lukupiiri kokoontuu torstaina 21.3.

Maaliskuun lukupiirin kirjana on Tommi Kinnusen Pintti (2018). Kirja kuvaa lasinpuhaltajien yhteisöä ja lasinpuhaltajien työtä sodanjälkeisessä Suomessa. Tule mukaan keskustelelmaan kirjasta museon luentosaliin torstaina 21.3. klo 17-19. Lukupiiriin on vapaa pääsy, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Lukupiirissä on mukana Suomen käsityön museon  museolehtori Raija Manninen.

Käsityöaiheisen kirjallisuuden lukupiiri kokoontuu kerran kuussa torstaisin klo 17-19 museon luentosalissa. Tapaamiset kevään aikana vielä 25.4., 16.5. 

Voit osallistua kaikki kertoihin tai lukea vain sen kirjan joka sinua kiinnostaa. Luettava kirja sovitaan yhdessä aina edellisellä kerralla. Museon Facebook-tapahtumasta löydät seuraavan luettavan kirjan. Tässä lukupiirissä kiinnitetään huomiota, miten käsityön tekemistä kuvataan ja mitä se merkitsee tekijälleen.

PERUSNÄYTTELYT JA VAIHTUVAT NÄYTTELYT

Museon perusnäyttelyt ovat aina avoinna museon pohjakerroksessa. Komeasti juhlaan ja Käsityössä elämän tuntu kertoo tarinaa suomalaisesta käsityöstä ja pukeutumisesta. 

Samalla pääsylipulla pääset perusnäyttelyihin ja vaihtuviin näyttelyihin. Alle 18-vuotiaat lapset vierailevat aina maksutta, samoin avustajat. 

Huomisen huopaa 15.12.2018–5.5.2019

Huomisen huopaa -näyttely herättää keskustelua huovan paikasta modernissa maailmassa. Materiaalina villa on rentouttava työstettävä, joka tuo vastapainoa hektiseen elämään. Huomisen huopaa todentaa, miten osaltamme siirrämme huopaperinnettä tulevaisuuteen ja viemme suomalaista huopaosaamista maailmalle.

Suomen huopayhdistys Filtin 20 vuotisen taipaleen juhlanäyttely osoittaa villan ja huovan monimuotoisuutta teosten kirjon laajuudella. Huopaan voi liittää erilaisia kuituja, kankaita, lasia, muovia tai jotain muuta ja pintaa voi koristella esimerkiksi kirjonnalla. Huopa luo mahdollisuuksia myös hyvin veistoksellisille teoksille. Näyttelyn on juryttanyt kuvataidekriitikko Hannu Castrén.

Näyttely on esillä museon vaihtuvan näyttelyn tiloissa 5.5.2019 saakka. 

Lue lisää näyttelytiedotteesta.

Cerámica 15.12.2018–12.5.2019

Cerámica -näyttelyssä vahva muotokieli yhdistää nicaragualaisen San Juan de Orienten kylän keramiikkaa ja kansainvälisesti tunnetun keramiikkataiteilija Heini Riitahuhdan keramiikkareliefejä. 

Heini Riitahuhdan keramiikkainstallaatiot muodostuvat kuusikulmaisista keramiikkapaloista, joista jokainen on oma taiteellinen maailmansa. Heksagonit on maalattu lasitettu ja poltettu parhaimmillaan kuuteen kertaa. 

Nicaragualaisen nykykeramiikan juuret ovat syvällä historiassa, esikolumbisissa ajoissa. Työmenetelmät eivät ole suuresti muuttuneet vuosisatojen aikana pienessä San Juan de Orienten kylässä, jossa työvaiheissa ei säästellä. Töitä kiillotetaan käsin jokaisen välivaiheen aikana. Tuloksena on uniikit työt, joiden selkeä identiteetti yhdistää ne vain yhteen kylään maailmassa.

Näyttely on esillä Aulagalleriassa 12.5.2019 saakka. 

Lue lisää näyttelytiedotteesta

Ikkunagalleria: Waste not – Pihkassa nahkaan 19.5.2019 saakka

Tamperelaisen PIHKA collectionin myyntinäyttelyn Waste not – Pihkassa nahkaan idea syntyi hävikkinahasta, jonka syntymistä Pihkassa pyritään välttämään mahdollisimman hyvin. Vuonna 2013 perustetun Pihkan toimintaa ohjaa kolme tärkeää arvoa: lähituotanto, lähestyttävyys ja yksilöllisyys. Näyttelyssä keskitytään arvoista ensimmäiseen, lähituotantoon. 

Lue lisää näyttelytiedotteesta

Kuva: PIHKA

Kuja: Uudenkarheat kansallispuvut 5.5.2019 saakka

Uuden karheat kansallispuvut -näyttely Kujalla esittelee uusimpia kansallispukuraadin hyväksymiä kansallispukuja. Nämä kansallispuvut ovat joko aivan uutena koottuja pukumalleja tai perinnepohjaisuudeltaan tarkistettuja. Pukujen kokoamisessa on Suomen kansallispukukeskuksella ollut keskeinen rooli.

Esillä on mm. Saarijärven naisen tarkistettu puku, joka julkistettiin 6.10.2018.

Lue lisää näyttelytiedotteesta.

Kuva: SKM/Hannu-Pekka Auraneva

Näytönpaikka: Siina Kovanen – Kasvimaalla 28.4.2019 saakka

Kasvimaalla-kuosinäyttely on osa kangasniemeläisen Siina Kovasen käsityöntekijän ammattitutkinnon näyttöä. Hän opiskelee Taito Keski-Suomi ry:n Taitokeskus Jyväskylän ammatillisessa käsityöntekijän ammattitutkinnon koulutuksessa.

Käsityöt ja kuvataiteet ovat olleet Kovaselle tapa saada iloa ja lohtua. Luova, taiteellinen työskentely on ollut myös keino läsnäoloon arjen keskellä. 

Lue lisää näyttelytiedotteesta

Kuva: Siina Kovanen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

TULOSSA NÄYTTELYIHIN

Kuivuudessa kasvaa toivo 15.5.–19.5.2019

Valokuvaaja, näyttelijä Laura Malmivaara tutustui Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöhön Tansanian Kishapussa syyskuussa 2018. Malmivaara kuvasi matkan aikana alueen kylissä kohtaamiaan tyttöjä ja naisia. Tuloksena syntyi muotokuvista koostuva valokuvanäyttely Kuivuudessa kasvaa toivo. 

Tansaniassa Shinyangan läänissä sijaitseva Kishapu kärsii kuivuudesta, jota ovat pahentaneet ilmastonmuutoksesta johtuvat ennustamattomat sateet. Kuivuus vaikeuttaa ihmisten toimeentuloa, ruuantuotantoa ja veden saantia jo entisestään köyhällä alueella.  Koska naiset ja tytöt ovat usein vastuussa ruuantuotannosta ja veden hakemisesta, vaikuttaa ilmastonmuutos erityisesti heihin. 

Näyttely on avoinna Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 15.5.–19.5.2019. 
Ke– klo 11–18, pe 11–20, la klo 11–22 ja su klo 11–18. 

Lue lisää näyttelystä museon verkkosivuilta

Keramiikan toinen luonto 18.5.–8.12.2019

Ville Heimala ∙ Katri-Maria Huhtakallio ∙ Aura Kajas ∙ Tiia Matikainen ∙ Lotta Mattila

Keramiikan toinen luonto -näyttelyssä viisi taiteilijaa tulkitsee suhdettaan luontoon. Moni yhdistää keramiikan käyttökeramiikkaan, jonka vuoksi Keramiikan toinen luonto -näyttelyssä halutaan näyttää, kuinka keramiikka taipuu myös taiteellisen ilmaisun välineeksi kuvanveistossa. Ennen kaikkea toinen luonto kertoo näkyvän luonnon lisäksi myös sen toisesta, piilossa olevasta ja mystisestä puolesta – siitä, jonka taiteilija ajatustensa ja tuntemustensa kautta tekee näkyväksi taiteen keinoin.

”Myös monilla elottomilla asioilla ja ilmiöillä on tulkittu olevan persoonallisuus tai sielu, jolloin elollisen ja elottoman raja ei enää olekaan niin selkeä. Etenkin tavallisuudesta poikkeavat olennot ja ilmiöt on koettu yliluonnollista, tuonpuoleista voimaa sisältäviksi”, kertoo Ville Heimala tulevasta näyttelystä.

Lue lisää näyttelystä ja taiteilijoista museon verkkosivuilta

Website Facebook Instagram Wordpress Youtube Vimeo Twitter

Suomen käsityön museo

Suomen käsityön museo |
Suomen kansallispukukeskus |
Konservointikeskus

Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
Museon info p.  (014) 266 4370

craftmuseum.info@jkl.fi

SHARE TWEET FORWARD