Pyhäpäivän tervehdys,
Tänään on itsenäisyyspäivä ja monelle kaupan alalla työskentelevälle se ainoa vapaapäivä ennen Joulua. Itsekin entisenä kodintekniikkamyyjänä muistan, miten tästä alkoi se varsinainen loppukiri Jouluun, jona aikana ei juuri ehtinyt pissalla käymään, saati isompaa hätäänsä toimittamaan. Ne ajat ovat jo taakse jäänyttä elämää, mutta pientä kiireen tuntua tämä joulunaika sentään vieläkin aiheuttaa, ja se on oikein hyvä asia se. Seuraavien parin viikon aikana tehdään kaikki voitava, että Joulusta tulisi tänäkin vuonna onnistunut ja iloinen perhejuhla.
Meillä Automodelsilla onnistuneeseen juhlaan löytyy ainakin sellaisia työkaluja, kuten laaja ja laadukas tuotevalikoima, sekä tietysti jokavuotinen "Joulu-Rieha", eli koko joulukuun kestävä alennuskampanja. Nyt jos joskus kannattaa ilahduttaa lähimmäistä pienoismallilla. Siinä samalla ilahtuu itsekin, sillä antamisen ilo on iloa aidoimmillaan.
Satoja tarjoustuotteita löytyy klikkaamalla tätä LINKKIÄ!
Ystävällisesti, Markku Raski www.automodels.fi
|