SQUASH

Uutiskirje 3/2018

Tässä numerossa mm. seuraavaa...

Toiminnanjohtajan pääkirjoitus, What's In My Bag, Käänteiskulma, Club Locker ja muuta kesäisen kivaa!

Myös squash 57, Squashliiton seurakäynnit ja kevään EM-kilpailut saavat kallista palstatilaa julkaisussa

0

Pääkirjoitus

Kun eletään jo kesäkuun puoliväliä, on squashkausi joillekin jo lopuillaan, toisille se jatkuu vielä mm. leirien ja kilpailujen suhteen – osalle se ei pääty missään vaiheessa, vaan jatkuu suoraan seuraavaan kauteen. Näin se ehkä pitäisi ollakin. Miksi kesällä ei voisi pelata squashia? Etenkin kun kesä härmässä on usein mitä on. Kun squashliitossa tehdään SWOT-analyysiä, niin lajin ympärivuotinen harrastaminen nähdään ehdottomasti mahdollisuutena. Ihan sama mikä sää tänään on, aina voi pelata muutaman erän squashia.

Näin kauden kääntyessä seuraavaan, on hyvä tehdä jonkinlaista analyysiä siitä, mitä kauden aikana on tapahtunut, onko toiminta mennyt oikeaan suuntaan, olemmeko tehneet squashliitossa oikeita asioita, jotta laji nousisi takaisin sen ansaitsemalle paikalle. Listaan alle muutamia, mutta en kaikkia, tekemiämme muutoksia ja arvioin lyhyesti niiden onnistumista ja relevanttiutta strategiaan peilaten.

  • Squashliigan muutos neljästä kolmeen pelaajaan miesten 1-, ja 2-divisioonissa

Arvio: Ei toteutunut aivan, kuten oli tarkoitus. Pyrkimys oli päästä eroon luovutusvoitoista, mutta niitä oli edelleen muutamia. Päätimme kokeilla kuitenkin vielä ainakin toisen kauden samalla idealla, sillä myös positiivista palautetta kolmen pelaajan käyttämisestä tuli. Hyvänä nähtiin se, että kaikki saman lohkon joukkueet olivat samalla paikkakunnalla yhtä aikaa, jolloin yhteisöllisyys kasvoi.

  • Viestinnän yleinen parantaminen ja tehostaminen

Arvio: Toteutui kohtuullisesti, mutta pystymme vielä tekemään asioita paremmin tämänhetkisillä resursseilla. Valitsemamme kanavat ovat olleet Facebook, Newsletter, VLog, sähköposti, Instagram, ePressi ulkoiseen viestintään ja squash.fi kilpailuihin ja staattisempaan tietoon. Hämmentävää kyllä, on myös tullut kommenttia, että squashliiton viestintä on heikentynyt aikaisempaan verrattuna. Pitää paikkansa, JOS on seurannut ainoastaan squash.fi -verkkosivua. Tiedotamme toki myös siellä, mutta se ei ole pääasiallinen viestintälähteemme. Verkkosivu on kuluneen kauden ajan toiminut informaation lähteenä mm. kilpailuista, squashliigasta, tilastoista, jne. Tulevaisuudessa verkkosivun rooli tule entisestään pienenemään Club Lockeriin siirryttäessä. Esim. kilpailuinformaatio ja -ilmoittautumiset siirtyvät squash.fi:stä Club Lockeriin.

  • Seurojen ja hallien sparraaminen

Arvio: Palautteesta päätellen olemme oikealla tiellä tätä tehdessämme. Vierailut ovat olleet hedelmällisiä ja käytännössä kaikilla paikkakunnilla on seuratoiminnasta löydetty kohtia, joita realistisesti voidaan parantaa. Myös seuroissa on ollut pääasiassa vahva usko esimerkiksi siihen, että uusia jäseniä saadaan rekrytoitua.

  • Valmennuksen yleiset muutokset

Arvio: Teimme kauden alkaessa 6-7 vuoden suunnitelman. Tavoitteena on olla Euroopan neljän parhaan joukossa kaikissa ikäluokissa alle 17-vuotiaista ylöspäin viimeistään vuonna 2024. Alle 15-vuotiaille emme aseta mitään tulostavoitteita, mutta jos menestystä tulee, otamme sen toki mielellämme vastaan. Vuonna 2024 alle 19-vuotiaissa pelaavat ovat nyt 11-12 vuotiaita. Panoksia tulee siis lisätä sinne. On pakko löytää enemmän lapsia pelaamaan ja pyrkiä tukemaan heitä matkalla huippu-urheilijaksi; eri tavalla eri vaiheissa urheilijan polkua. Lanseerasimme alkuvuodesta myös alueleiritystuen, jonka tarkoitus on kannustaa seuroja/muita tahoja järjestämään leirejä nuorille. Alueleiritystukea on tähän mennessä hakenut muutama seura/taho.

Harjoittelukeskuksessa teimme muutamia muutoksia harjoitteluryhmiin, tarkoituksena parantaa henkilökohtaista palautetta pelaajille. Tämä on onnistunut kohtuullisesti, mutta lisää muutoksia on tulossa ensi kaudeksi. Joudumme todennäköisesti myös pohtimaan HaKe-ryhmän kokoonpanoa niin, että siellä olevat pelaajat ovat juuri niitä, jotka ymmärtävät oman asemansa tulevaisuuden huippupelaajana ja joiden päivittäinen yritys on tarpeeksi korkealla tasolla.

Kuten jo moneen kertaan sanottu, meidän on pakko uudistua ja saada uudistumisesta uusi normaali. Niille konservatismiin taipuvaisille, joita uudistuminen lähtökohtaisesti pelottaa, sanon, että vaikka uudistutaan, niin edelleen useampi asia pysyy entisellään. Pallo on pyöreä ja kuminen, seiniä on neljä, mailoissa on jänteet, pisteitä lasketaan, hiki tulee ja parempi usein voittaa. Näillä ajatuksilla vyörytään siis ensi kauteen, joka tulee olemaan suomalaiselle squashille sen tähänastisen olemassaolonsa tärkein.

0

Käänteiskulma

MUNA VAI KANA?

Kesä- ja heinäkuu on monelle squashpelaajalle akkujen lataamisen aikaa siinä mielessä, että kilpailukausi on kotimaassa ohi ja se tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella omaa tilannetta ja miettiä tulevan kauden lähtökohtia. Jotkut pitävät muutaman viikon totaalisen tauon eivätkä edes käy squashhallilla. Annetaan mielen levätä ja kropan huokaista. Osalle puolestaan kesän ja sen lämpö on vuoden parasta treeniaikaa.  Molempi parempi.

Asiasta toiseen.

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö jakoi kesäkuun alussa tukirahaa talvilajeille. OK:lla oli nyt ensimmäistä kertaa käytössään uusi kriteeristö, jonka perusteella lajit saivat tukea. Jääkiekko ja maastohiihto olivat voittajia, alppihiihto ja mäkihyppy häviäjiä. Mielenkiintoinen asetelma, lajit jotka ovat menestyneet kansainvälisesti, saavat lisää tukea ja päinvastoin.

Tulee muna ennen kanaa?

Olympiakomitean kohdallahan on sellainen tilanne, että noin 80 % sen varoista tulee julkisista varoista, käytännössä veikkausvoittovaroista. Toisin sanoen me kansalaiset kustannamme Olympiakomitean toiminnan ja siksi on oikeutettua kysyä, ovatko nyt jaetut tuet ja jakamisen kriteeristö sellainen, että se parhaalla mahdollisella tavalla vie suomalaista huippu-urheilua kokonaisuudessaan eteenpäin?

Onko siis niin, että ensin pitää saavuttaa menestystä ns. omin voimin ennen kuin pääsee lisääntyvän tuen piiriin vai pitäisikö sen mennä toisin päin – tuetaan ja panostetaan pitkäjänteisesti ja tavoitellaan menestystä esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Kumpi on oikein vai onko kumpikaan tapa väärä?

Kaksi suomalaisnaista eteni nyrkkeilyn EM-kisojen finaaliin tilanteessa, jossa heidän saamansa tuki OK:lta, siis yhteiskunnalta, siis meiltä veronmaksajilta, on ollut vaatimaton. Minun mielestäni se ei ole oikein.

Suomen Squashliitto on samanlaisen tilanteen edessä, kyse on priorisoinnista ja niukkuuden jakamisesta. Kaikkeen ei rahaa ole, ei edes sellaiseen, johon ilman muuta pitäisi panostaa, mutta ei voida.

Hyvä esimerkki liiton varojen niukkuudesta on Suomen U19-poikien MM-kisahanke Intiaan. Niin luonnolliselta kuin kuulostaakin, että liitto kustantaa omat juniorimme lajimme arvokisoihin, näin ei kuitenkaan ole ja tätä projektia varten on perustettu yhteisörahoituskampanja, jonka avulla taloudellista tukea kisaprojektiin haetaan. Minun mielestäni näin ei pitäisi olla, mutta tässä tilanteessa ollaan.

Sinänsä tämä on yksi hyvä ja toimiva tapa löytää korvaava rahoitusmalli, kun liiton oma talous ei riitä. Eikä tämä ole suomalaisessa urheilussa mitenkään harvinaista muissakaan lajeissa. Minua vain harmittaa, että maamme omat kärkijunioripelaajat joutuvat käsi ojossa pyytämään rahaa, jotta he pääsisivät omiin MM-kisoihinsa edustamaan Suomea ja mittaamaan oman tasonsa.

Uusi kausi käynnistyy taas elokuussa, pelaajien vakiovuorot ja harjoitukset pyörähtävät käyntiin, samoin kilpailukausi. Yhtenä huippuhetkenä Talissa pelataan toistamiseen Meltron Finnish Masters Open 2018, Euroopan liiton alainen Masters-kisa, johon on jo ilmoittautunut 60 pelaajaa ja lisää tulee kaiken aikaa. Nämä ovat erinomaisia suomalaisen squashin näyteikkunoita, näiden ja muiden maassamme järjestettävien kansainvälisten kisojen avulla lajimme tunnettuus paranee edelleen ja vaikuttaa myönteisesti lajimme maineeseen. Näin pääsemme toivottavasti jonain päivänä tilanteeseen, jossa kenenkään ei tarvitse olla käsi ojossa.

0

Peli nimeltään Racketball, eiku....

Racketball —> Squash 57 —> SSqL

Racketball on Suomessa vielä melko nuori tulokas, mutta nyt jo käynyt melkoisia muutoksia läpi. Pelin nimi muuttui pari vuotta sitten ja nyt se on siirretty Suomen Racketball-liitolta Suomen Squashliiton alaisuuteen.

Nimimuutosta perustellaan sillä, että Amerikassa on suosittu peli nimeltään racquetball ja se on hyvin samantyyppinen kuin meidän tuntemamme peli. Lisäksi racketball haluttiin tuoda myös nimen puolesta lähemmäksi emolajiaan. Numero 57 tulee pallon halkaisijasta, mikä on 57 mm.

Myös pitkään valmisteltu ”vallanvaihto” Suomessa saatiin maaliin kun squash 57 päätettiin kummankin lajiliiton hallitusten päätöksellä siirtää Squashliiton alaisuuteen. Tämän todettiin tuovan synergiaa ja paremmat mahdollisuudet kummallekin lajille voida paremmin koko maassa. ”Viisseiskaa” pidetäänkin erinomaisena aloitusmuotona squashiin ja loistavana liikuntamuotona niille, ketkä kokevat squashin liian hankalaksi tai se altistaa kropan liian kovalle rasitukselle. Helsingissä tehtyjen kokeilujen perusteella harrastepelaaja saa viisseiskassa keskisykkeen jopa korkeammalle kuin squashissa, joten rasitusta riittää kyllä tässäkin pelissä kun palloa ei saakaan kuolemaan ihan yhtä helpolla kuin squashissa ja vauhtikin tuntuu rallien loppua kohti vaan nousevan jatkuvasti.

Squash 57 -välineitä saa lainata ja ostaa jo monilta squashhalleilta. Monet maahantuojat tuovat omia squash 57 -välineitään maahan ja myy niitä eri paikoissa. Palloja löytyy kahta erilaista; aloittelijat pelaavat sinisellä ja enemmän pelanneet valitsevat mustan. Säännöt ovat syöttöä lukuunottamatta samat kuin squashissa. Syötössä pallo pompautetaan ensin lattiaan ja sitten lyödään eikä syöttöviivaa ole etuseinässä. Mikäli pallo ei tipahda vastustajan puoleiseen takakenttäneljännekseen saa vastustaja päättää jatkaako pallorallia vai ei. Jos ei, niin syöttäjällä on kakkossyöttö minkä pitää osua neljännekseen. Ottelu pelataan paras kolmesta erästä ja 11:een pisteeseen kahden pisteen erolla.

Squash on tutkitusti maailman terveellisin liikuntamuoto ja squash 57 tuo nyt mahdollisuuden entistä suuremmalle joukolle aloittaa uusi mahtava harrastus. Viisseiska on loistava harrastus niin pariskunnille, perheille kuin työporukoillekin, joten ei muuta kun kokeilemaan ja järjestämään toimintaa myös omalle hallillesi!

0

Squashliitto Siirtymässä Tournament Softwaren jälkeiseen aikaan

CLUB LOCKER – Squashihmisen victorinox

Suurin muutos suomalaiseen squashiin vuosikausiin on käsillä kun koinsyömä Tournament Software alkaa kesän aikana tehdä squashpelaajan supertyökalulle, Club Lockerille. Muutos alkaa kesän aikana kun nykyistä tietoa aletaan siirtää uudelle alustalle. Kaiken pitäisi olla valmista käytön alkamiselle heti kauden 18/19 alusta alkaen ja siitä eteenpäin on 6 kuukauden siirtymäaika jonka aikana myös rankinglista on aikomus saada päivitettyä konaisuudessaan uudelle alustalle. Tässä pikainen esittely CL:n olennaisimmista toiminnoista.

1. Mobiili liittymismahdollisuus

Club Lockerin nettisivulta pääsee luomaan itselleen tilin helposti vaikka hallille astuessaan. Tavoitteena on päästä sellaiseen normiin, että hallien asiakaspalvelijat tottuisivat tarjoamaan mahdollisuutta liittyä Club Lockeriin ja samalla seuraan (omavalintaiseen). Harrastajat saisivat näin etuja ja tarjouksia ja todennäköisemmin kuluttaisivat squashia enemmän tulavaisuudessa. Myös sitoutuminen omaan halliin ja lajiin paranee. Seurat ja Squashliitto saa samalla lisää jäseniä.

2. Online-kenttävaraus

Rahanarvoinen palvelu halliyrittäjille. CL:iin on integroitu oma kenttävarausjärjestelmä, joka on mahdollista ottaa käyttöön milläå tahansa squashhallilla.

3. Markkinointi ja viestintä

Squashliitto, hallit ja seurat voivat kaikki rakentaa järjestelmään omia sidosryhmiään, joille voivat tiedottaa asioistaan. Käyttäjällä on toki aina mahdollisuus sulkea ilmoitukset pois käytöstä ja / tai kieltää yhteydenotot.

4. Kilpaileminen

Kilpailukutsut tulevat CL:n kautta ja ilmoittautuminen tehdään myös siellä. Myös kisamaksut on mahdollista hoitaa sen kautta. Itse kisa viedään myös läpi CL:ssa – se tekee kaaviot, CL toimii tuomarointipöytäkirjana esim. omalla puhelimelle ja päivittää tilannetta reaaliajassa kaavioon. CL myös päivittää rankinglistan jokaisen kilpailun jälkeen, joten se on aina ajantasalla.

 

Mitä Club Locker tarkoittaa…

KILPAILIJALLE / HARRASTAJALLE:

- mahdollisuus varata kentät helpommin ja halvemmalla (riippuen hallista)

- mahdollisuus sopia pelejä vaikka tuntemattomien kanssa

- mahdollisuus pysyä paremmin kärryillä lajista hallin, seuran ja Squashliiton toimesta

- koko kilpailujärjestelmä yhdessä paikassa; info kisoista, ilmoittautuminen, lisenssit, maksut, ranking, tuomarointi, Squashliiga, omat tilastot yms.

HALLIYRITTÄJÄLLE:

- mahdollisuus tehokkaampaan viestintään ja markkinointiin

- mahdollisuus kirjata uusista asiakkaista jäseniä kätevästi hallin vastaanotossa ja tarjota heille erikoisetuja, kuten halvempia kenttätunteja tai kk-kortteja

- mahdollisuus siirtyä käyttämään CL:n tarjoamaa kenttävarausjärjestelmää

- mahdollisuus järjestää tapahtumia helposti CL:n valmiiden pohjien avulla

- Mahdollisuus tarjota valmennusta tai muita palveluita asiakkaille

SQUASHSEURALLE:

- mahdollisuus kartuttaa jäsenmäärää aiempaa helpommin (yhdessä halliyrittäjän kanssa)

- maksuliikenteen voi halutessaan siirtää kokonaan CL:iin

- viestintä ja markkinointi hoituu CL:n kautta kaikille sidosryhmille

- mahdollisuus tarjota esim. valmennusta seuran jäsenille

- tapahtumien ja esim. kuukausisarjan järjestäminen kätevää CL:n valmiissa sarjaformaateissa

SQUASHLIITOLLE:

- mahdollisuus rekisteröidän lisää lajin harrastajia (yhdessä hallien ja seurojen kanssa)

- mahdollisuus viestiä entistä tehokkaammin

- mahdollisuus tuoda koko kilpailujärjestelmä nykyaikaan ja järjestää parempia tapahtumia

 

Mitä Club Locker maksaa?

Club Locker ei periaatteessa maksa mitään. Siinä ei ole liittymismaksua eikä muita jäsenyysmaksuja, koska Club Locker on US Squashin alaisuudessa toimiva non profit -organisaatio. Club Lockerin käyttämä maksupalvelu kuitenkin veloittaa jokaisesta maksutapahtumasta 5,4% + 0,30€ (tähän saattaa tulla muutoksia vielä). Maksutapahtumia tulee pääasiassa olemaan seurojen jäsenmaksut, kenttävaraukset ja kilpailumaksut. Laskuttajilla on kuitenkin kaikki valta halutessaan käyttää muita maksutapoja ja tällä tavalla säästää tuo provisio, mutta toisaalta lisää samalla omaa työmääräänsä.

 

Club Lockerin käyttöönotosta tullaan ohjeistamaan vielä ennen kauden alkua tarkemmin. Ennen sitä palveluun voi tutustua lähemmin osoitteessa www.clublocker.com. Syksyn aikana CL tulee jo olemaan täydessä käytössä ja vanhat järjestelmät toimivat taustalla siirtymäajan verran vain varajärjestelmänä. Keväällä 2019 loppuu vanhan rankingin ja Tournament Softwaren ylläpitäminen.

0

What's In My Bag

Kotimaisiin kärkipelaajiin kuuluva Milla Uusitalo kaivoi laukkunsa tärkeimmät esineet esiin

Kolme tärkeintä asiaa laukussani ovat:

1) Maila: Harrow Spark

Olen kokenut mailan itselleni tarpeeksi kevyeksi ja tykkään myös mailan mallista. 

2) Fascia hierontapallo

Käytän fascia hierontapalloa paljon mm. lämmittelyn yhteydessä avaamaan lihasjumeja sekä valmistamaan kropan peleihin ja treeneihin.

3) Linnex lämpölinimentti

Linnexiä olen käyttänyt paljon harjoitusten ja kisojen yhteydessä pitämään tietyn lihaksen tai muun alueen kropassa tarpeeksi lämpimänä suorituksen aikana. Linnex on myös helpottanut moniin kipuihin, joten siitä on ollut iso apu treeneissä ja peleissä.

0

Arvokisakevät päättyi

Pettymysten kevät EM-kilpailuissa

Kevät on taas ollut perinteistä EM-kilpailujen aikaa. Suomi on ottanut osaa taas kaikkiin niistä ja tulokset eivät ole olleet ihan samaa luokkaa mitä joskus huippuvuosina. Kuunnellaan mitä valmentajat kertovat kisoista ja joukkueistaan.

 

U19 EM-joukkuekilpailut

29.3.-1.4.2018, Bielsko-Biala, Puola

”Koskaan en ole aiemmin törmännyt moiseen epäonneen minkään suomalaisen tai ulkomaisen joukkueen osalta. Kuume pyyhkäisi kaksi pelaajaa ulos jo henkilökohtaisen kisan aikana ja lisäksi kaksi loukkaantumista täydensi ahdinkoa. Tämän jälkeen meillä oli itse asiassa koko joukkuekisa vaakalaudalla emmekä vielä kisan aattona tienneet saammeko pelata vajaalla joukkueella. Lopulta pelasimme puolitoipilaalla joukkueella kisat läpi. Etenkin Joel Jalovaaran pelattua superpelin tärkeään paikkaan loukkaantuneena voitimme avausmatsissa Portugalin, mikä oli kyllä iso juttu koko joukkueelle. Sen jälkeen 16 parhaan joukossa kyyti oli vain liian kovaa. Hävisimme loput ottelut ja jäimme 16:ksi. Ei nyt missään nimessä sellainen tulos mitä lähdettiin sieltä hakemaan, mutta lähtökohdat olivat sellaiset kuin olivat ja muut olivat niinä päivinä meitä parempia, silloin kun se oma taso mitattiin, joten siinä mielessä tulos on ihan reilu”, kommentoi joukkueen valmentaja Tomi Niinimäki.

 

Naisten ja miesten EM-joukkuekilpailut

2.-5.5.2018, Wroclaw, Puola

”Tavoitteenamme oli päästä kakkosdivisioonan finaaliin ja sitä kautta nousta ykköseen, eli mestaruussarjaan ensi vuodeksi. Emme tässä ihan onnistuneet vaan hävisimme tiukasti Skotlannille välierissä. Pienestä jäi siis kiinni tänä vuonna, mutta se ei siinä mielessä haittaa, koska joukkueemme on erittäin nuori vielä keski-iän ollessa vain piirun verran yli 20 ja näitä kilpailuja riittää vielä joukkueen pelaajille rutkasti. Nyt vaan pitää kääntää varsinkin ne kipeimmät tappiot kehitykseksi ja sitä kautta varmistaa nousu ensi vuonna. Ja kyllähän se on myös todettava, että joukkue otti kovan ja tiukan voiton Tanskasta pornssiottelusta ja kyllähän mitali kuitenkin aina lämmittää enemmän kuin tappio viimeisessä ottelussa”, maalailee naisten joukkueen valmentaja Ari Pelkonen.

”Alkulohkon avausottelu Italiaa vastaan murskasi meidän kisamme. Tiesimme, että se matsi pitää voittaa, jotta voitamme lohkon ja vältämme kivikovan Sveitsin kakkosdivarin kvartseissa ja se pitkälti takaisi pääsyn toisen puolen semien kautta finaaliin Sveitsiä vastaan ja täten varmistaisi nousun takaisin mestaruussarjaan. Hävisimme kuitenkin melko selvästi eikä oikeastaan kukaan meistä tuntunut olevn ihan omalla tasollaan tai valmis taistelemaan voitosta. Valmistautuminen meni totaalisen pieleen ja huomasin omankin asenteeni olleen täysin väärä tuohon otteluun mentäessä. Tämän jälkeen voitimme kisassa kaikki muut paitsi Sveitsin ja olimme kakkosdivarin viidensiä – tulos mihin kukaan meistä ei ollut missään määrin tyytyväinen. Jos tästä jotain oppi, niin ainakin sen, että Euroopassa on nykyään laajempi taso kuin koskaan aikaisemmin ja jokaiseen otteluun, peliin ja erään pitää olla valmiina niin henkisesti kuin fyysisestikin ja joukkueena. Nykyään maita pelaa EM-kisojen kolmessa eri divisioonassa yhteensä 40 miesjoukkuetta ja se on tuplasti parin vuosikymmenen takaiseen ja kyllähän se nostaa tasoakin samalla. Meidän pitää myös nostaa tasoamme”, kommentoi joukkueen valmentaja Tomi Niinimäki.

 

U15 ja U17 EM-joukkuekilpailut

9.-13.5.2018, Malmö, Ruotsi

”Suomi oli sijoitettu 17. etukäteen ja loppusijoituksemme oli euroviisumainen eli 18. - kilpajuoksu kärkimaiden saavuttamiseksi on aloitettava nyt”, sanoo U15-joukkueen valmentaja Anssi Määttänen.

”Turnaus kertoo armotonta kieltä Suomen joukkueen tämän hetken tasosta. Nyt on aika taas käydä läpi, millä eväillä kärkeä lähdetään tavoittelemaan. Vaikka eroa on, niin se on kaikilla kiinniotettavissa ja kysymys lieneekin, onko pelaajilla aitoa hinkua ja rohkeutta lähteä sitä tavoittelemaan”, kommentoi Tommi Lind, U17-joukkueen valmentaja.

0

Seuratapaamiset käyty

Runsaasti hyödyllistä tietoa squashin ja seurojen tilasta

Squashliiton lähes vuosi sitten uudistettu toimisto asetti heti alussa tavoitteekseen keskustella kaikkien Suomen 33:n squashseuran kanssa kuluneen kauden aikana. Tuo tavoite on nyt täytetty ja kaikki squashseurat käyty lävitse. Heiltä on kyselty asioita liittyen heidän seuransa tilaan, hallin tilanteeseen ja yleisemmin squashin tilanteesta paikkakunnalla. Joka puolella on tullut esille erityistarpeita ja toiveita, mutta tässä jutussa keskitymme tuomaan esille numeraalista keskiarvotietoa siitä, mitä lajillemme kuuluu tällä hetkellä.

Suomen squashseurojen keskiarvotilanne avainluvuilla mitattuna:

JÄSENIÄ VUONNA 2016: 44,6

JÄSENIÄ NYT: 43,1

—> Pudotusta 3,5% vuodessa. Tässä on varmasti se kaikkein tärkein numero ja signaali meille lajina ja lajiliittona – jo ennestään pieniin lukemiin tulee pudotusta edelleen nopeasti. Lajin on alettava tekemään harrastajarekrytointia tästä eteenpäin joka taholla selvityäkseen.

JUNIORIJÄSENIÄ 2016: 11,4

JUNIORIJÄSENIÄ NYT: 12,1

—> Kasvua lähes 9%. Tämä on sellainen lukema, mistä voimme olla todella ylpeitä. Toki määrien ollessa pieniä, yksikin seura / paikkakunta saa lukemia heilautettua suuntaan tai toiseen vähän turhankin isosti, mutta jos pystymme pitämään tämän suunnan ja hiljalleen alamme itsekin uskomaan lajin uusiutuneeseen vetovoimaan niin saamme väistämättä enemmän uusia inokkaita harrastajia kentälle ympäri maata.

JUNIORIHARJOITUSTEN HINTA: 100-150€ / KAUSI (1 harjoitus viikossa, syksy tai kevät on yksi kausi)

—> Seuroilla oli monenlaisia hinnoittelutapoja ja -paketteja squashkoulujensa yhteydessä. Tämä on hyvä siinä mielessä, että näissä asioissa pitää aina ottaa huomioon paikalliset muuttujat esim. kenttämäärän, sijainnin, lajien välisen kilpailun tms. suhteen. Myös valmentajan koulutus- ja kokemustaso vaikuttaa suoraan kausimaksuihin. Yläpäässä yhdestä viikkoharjoituksesta veloitetaan 290€ per syksy tai kevät. Toisessä ääripäässä treenaaminen on lapsille ilmaista ja keskimäärin näissä paikoissa toiminta oli merkittävästi pienempää kuin niissä, mitkä veloittavat tuottamasta palvelustaan.

JUNIORIVALMENTAJIA 2016: 2,5

JUNIORIVALMENTAJIA NYT: 2,8

—> Kasvua upeat 12% vuodessa. Tämä viestii siitä, että lajin iänkuinen haaste ohjaajien ja seura-aktiivien puutteesta olisi ymmärretty ja siihen on pyritty löytämään ratkaisuita eri puolilla maata. Tässä näkee työn tuloksia. Seurat lisäksi ilmoittivat keskimääräiseksi tavoitteekseen 3,3 valmentajaa, joten oikeaan ja hyvään suuntaan ollaan menossa ja tämä tarkoittaisi jo liki 100 squashohjaajaa ympäri maata toimimassa erityisesti lasten kanssa ja innostamassa hetiä lajin pariin.

JUNIORIVALMENTAJIEN KORVAUS: 17€ / h

—> Mukaan ei ole laskettu seuroja, joissa ei joko ole junioritoimintaa tai eivät maksa korvausta lasten ohjaamisesta. Maksavien seurojen skaala alkoi 5€:sta ja kohosi korkeimmillaan 40€:een. Vielä tänäkin päivänä lajissamme on ikävän yleistä se, ettei makseta mitään, tai että annetaan korvauksena osallistua ilmaiseksi seurailtaan. Ainoa tapa kehittää paikallistoimintaa junioreiden suhteen on se, että tekijä saa siitä korvausta. Talkootyö urheiluseuroissa ei ole ollut nykypäivää enää vuosikymmeniin ja sitä ollaan onneksi alettu ymmärtämään jo lukuisissa seuroissa.

KILPAPELAAJIA 2016: 14,6

KILPAPELAAJIA NYT: 14,5

—> Kilpapelaajien (lasketaan liigapelit ja kansalliset rankingkilpailut sekä juniori että seniorikilpailut) määrä on pysynyt samassa vuoden. Hienoa oli kuitenkin huomata, että seurojen yhteinen tavoite on saada kilpapelaajien määrää lisättyä seuraavan vuoden aikana keskimäärin yhdellä pelaajalla per seura. Jo näinkin pieneltä kuulostava muutos tarkoittaisi kymmeniä pelaajia lisää osallistumaan kilpailuihin ja varmasti uusia joukkueita myös liigapeleihin.

SEUROJEN JÄSENMAKSUT: keskimäärin aikuiset 50€ / vuosi ja juniorit 20€ / vuosi

—> Hajonta oli melko suurta jäsenmaksujen suuruuden suhteen. Oli jokunen seura, jotka eivät perineet jäsenmaksua lainkaan ja sitten oli perhejäsenmaksuja hintaan 125€ / perhe / vuosi. Tältä väliltä löytyi monenlaista ratkaisua. Pitkälti linjana oli kuitenkin se, että jos seura tarjoaa jotain, niin siitä myös veloitetaan jäsentä. Suurimmaksi ja konkreettisimmaksi hyödyksi koettiin alennus paikallisen hallin pelivuoroista, seuraillat ja liigan pelaaminen.

KENTTIEN MÄÄRÄ: 3,3 per halli / seura

—> Hallien ja kenttien laajamittainen häviäminen on nyt loppunut ja kenttiä ollaan taas pikemminkin rakentamassa lisää eri paikkakunnilla. Talven 17/18 aikana Suomeen rakennettiin kaksi täysin uutta kenttää ja lisäksi kolme muussa käytössä ollut kenttää otettiin uudelleen squashkäyttöön. Lisäksi neljällä eri paikkakunnalla on käynnissä suunnittelu squashkenttien rakentamiseksi. Näiden varmistaminen vaatii kuitenkin jatkuvaa työtä lajin ja harrastajamäärien kehittämisen eteen.

0

MUISTA:

Squashin juhlavuosi on paraikaa käynnissä. Muista pelata paljon, pitää melua siitä ja varautua hyvissä ajoin loppuvuoden juhlagaalaan! Oikein hyvää kesää kaikille pelureille!

Suomen Squashliitto ry

Valimotie 10

00380 Helsinki

www.squash.fi

MailerLite