Heippa,
Nyt alkoi joulukaupan viimeinen viikkoa, sillä vielä perjantaina 20.12. klo 14 mennessä tehdyt tilaukset saadaan jouluksi kotiin, mikäli Postia on uskominen, ja miksi ei olisi. Matkahuolto sen sijaan lupailee 19.12, joten viime tingassa tilaajille suosittelen Postia.
Aika moinen hulina onkin ollut päällä viimeiset viikot, eikä tilanne suinkaan ole vielä rauhoittumassa. Viime päivinä on kauppaan lisätty uutta myytävää, kuten esimerkkinä vaikkapa Volvo- sarjan vähän sellaisia harvinaisempia malleja, sekä tietysti erimoisia kilpa-autoja. Katsotaan mitä vielä tälle viikolle keksitään, mutta varmuudella uutta tavaraa lisätään ihan loppuviikkoon asti.
Ja vielä muistutuksena, että Joulu-Rieha jatkuu joulukuun loppuun saakka. Klikkaa oheista linkkiä ja tarkista tarjoukset LINKKI!
Ystävällisesti, Markku Raski www.automodels.fi
|