PVY:n puheenjohtajalta
Menneestä kesästä mieleenpainuvin hetki oli varmasti Hartolan kylän Super-perjantai, kun Hartolan kylällä oli yhtenä iltana tapahtumia urheilusta kulttuuriin sekä luonnontieteisiin. Jaalan Voiman kotikentällä pidettiin ”Villisikajahti”, eli Jaalan Voiman kotiottelu Elimäen FC Villisikoja vastaan, Vuohijärvi Soi!-musiikki- ja monitaidefestivaalissa PVY-talolla ja tanssilavalla esiintyivät maankuulut tähdet sekä viimeisenä vielä Verikuun ilta eli kuunpimennys-ilta Hartolan kylän observatoriolla. Kaikki samana iltana! Se oli loistava ja tapahtumantäyteinen ilta... Hartolan kylällä oli tuona iltana noin 600 kävijää, näin tässä itsekseni laskeskelin. Pelkästään liikenteenohjaajiakin varmasti kymmenkunta!
Noh, palataanpas asialistaan.
Ensiksi haluaisin lausua lämpimät kiitokset kevään tukkitalkoisiin osallistuneille! Tukkitalkoot järjestettiin uuden tuolivaraston rakennusmateriaalin keräämiseksi, samalla saatiin ylijääneistä sahapinnoista ensi talven polttopuut! Tukkitalkoissa PVY:lle lahjoitettiin 150 tukkia jotka sahattiin talkoilla kenttäsirkkelillä rakennusmateriaaliksi.
Kiitokset myös monelle muulle, koko talkooporukalle, osallistumisesta talkoisiin sekä PVY-talon että pihan kunnostamiseksi. Vielä muutamia talkootunteja on edessäkin päin, tervetuloa mukaan! Lisätietoja saat allekirjoittaneelta. Suunnitelmia tarjoilutilan viimeistelyyn, esteettömyys-asioiden viimeistelyyn sekä tanssilavan kunnostamiseksi löytyy kyllä!
PVY:n talouteen merkittävän tulonlähteen on tehnyt tilojen vuokraus ja aktiivisella talkootyöllä tilat onkin saatu niin hyvään kuntoon että talo ja tanssilava ovat houkutteleva vaihtoehto juhlien järjestämiseen Pohjois-Kymenlaaksossa. PVY-talo ja tanssilava ovat olleet lähes koko kesän vuokrattuina ja siellä on koettu monia ilon hetkiä tänäkin kesänä.
PVY:n talouden toinen tärkeä tukipilari on joka kesäiset, jo perinteeksi muodostuneet, kylänäytelmät. PVY:n toiminnan kannalta talkoiden rinnalla näytelmät ovat olleet tärkeitä ja niiden merkeissä me yhdistyksen väki useimmin tapaammekin. Minulla on tänäkin vuonna ohjaajan armosta rooli ja olen yrittänyt opiskella vuorosanani kuuliaisesti, kyllä ne alkavat jo sujua! Hauskoja hetkiä on ollut jo harjoituksissa, kun huomasimme näyttelijäkaartimme muistuttavan puvustuksessa roolihahmojaan jo melkein liiankin paljon! Nyt kannattaa tulla katsomaan jos haluaa nähdä minkälaista täällä seudulla on ollut sata vuotta sitten. Näytelmä on edelleen historiallinen, vakavakin, mutta tyylillemme ominaista huumoria unohtamatta!
Musiikki on tässäkin näytelmässä isossa osassa. Esiintyjäkaartiimme on liittynyt uusi haitarin soittaja, Antti Aronen, joten pitkästä aikaa näytelmiä tahdittaa elävä musiikki. Viimeksi elävää musiikkia näytelmässämme on soittaneet mm. Alpo Kunnasluoto, Veikko Kaarlampi, Leena Purho, Keijo Vesalainen ja aivan alkuperäisenä muusikkona Ilkka Lindeman.
Viikonlopun näytöksien väliajalla esiintyy Työväenyhdistyksen soittokunnan vaskiseitsikko Turusta.
Toivon todella näkeväni yleisön runsaslukuisena nauttimassa työmme hedelmistä, lämpimästi tervetuloa nauttimaan vielä yhteisistä hetkistä ennen talvea ja arkea.
Ystävällisin terveisin Tuomo, Hartolan kylän PVY:n puheenjohtaja
Ai niin! Vielä lopuksi hauska tarina näytelmäharjoituksista! Näytelmäharjoitukset ovat meille, yhdistyksen väelle, hauska harrastus jossa osallistujille käy nopeasti selväksi että ohjaaja Vuokko haluaa tervehtiä aina halaamalla. Näyttelijäkaartissa on myös leipuri, joka lupasi tuoda seuraavalla kerralla kuuluisia, herkullisia munkkejaan näyttelijöille kahvin kanssa tarjottavaksi. Tuli sitten taas seuraavat näytelmäharjoitukset, joissa Vuokko tapansa mukaan avosylin tervehti myös leipuria ja samassa hetkessä leipuri parahti ”Ai! Ne munkit unohtu!”.
|