NNKY:n uutiskirje jäsenille ja yhteistyökumppaneille.

Suomen NNKY-liitto

NNKY:n uutiskirje 12.4.2019

NNKY – Naisten rohkeita ja rakastavia tekoja 
KFUK – Kvinnors gärningar med kärlek och mod  
YWCA – Courageous and loving acts by women

Upeaa, Kamalat äidit!

Kamalat äidit -toiminta on laajentunut vauhdikkaasti koko Suomessa.

Kamalat äidit -vertaisryhmissä käsitellään vanhemmuuteen ja naisen elämään liittyviä teemoja, jaetaan murrosikään liittyvää tietoa ja kannustetaan äitejä jakamaan ajatuksiaan muiden naisten kanssa. Ryhmissä tärkeimpänä pidetään nuoren ymmärtämisen ohella äidin jaksamista ja mahdollisuutta hengähtää.

 

Ryhmänohjaajia on  perehdytetty tänä vuonna jo 80 henkilöä! Uusia Kamalat äidit -vertaisryhmiä on käynnistymässä vielä kevään aikana tai viimeistään ensi syksynä mm. Kirkkonummelle, Vantaan Vapaalaan, Itä-Vantaalle, Porvooseen, Helsingin Punavuoreen, Espooseen, Keravalle, Valkeakoskelle, Pieksämäelle, Kuusamoon, Turkuun (2 ryhmää, joista toinen yhden vanhemman perheiden äideille), Imatralle ja Ouluun (ryhmä maahanmuuttajaäideille).

 

Uutena kokeiluna järjestettyyn Kamalat äidit ja Voimasiskot -vertaistoimintamuotojen yhteiseen ryhmänohjaajakoulutukseen Helsingissä osallistui ennätykselliset 42 henkilöä. Uusia Kamalat äidit -ryhmien ohjaajien perehdytyksiä on sovittu mm. Savonlinnaan, Mikkeliin, Lempäälään, Tikkakoskelle, Jämsään ja Tuusulaan. Kevätkaudella on ollut käynnissä kaikkiaan 20 Kamalat äidit -ryhmää eri puolilla Suomea.

 

Huomasitko Helsingin Sanomien artikkelin? Kamalat äidit sai hienosti medianäkyvyyttä Helsingin Sanomissa, kun lehteen haastateltiin Töölön ryhmän ohjaajaa Kirsi Könöstä. (Juttu näkyy vain lehden tilaajille https://www.hs.fi/elama/art-2000006001166.html)

 

Jos kiinnostuit Kamalat äidit -ryhmän perustamisesta omalle paikkakunnallesi ensi syksynä, otathan yhteyttä Kamalat äidit -koordinaattoriin, Vaula Hacklin, vaula.hacklin@ywca.fi, p. 050 586 3776, tai lähimpään NNKY:n paikallisyhdistykseen. Ryhmiä perustamme yhteistyössä kumppanuustahojemme kanssa.

Suomen NNKY-liitto koordinoi ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) tukee Kamalat äidit® -toimintaa.  Lue lisää Kamalat äidit -toiminnasta täältä

Kiitos kaikille Kamalat äidit -ryhmien äideille ja ohjaajille mukanaolosta & aurinkoista kevättä ja kesää!

Kamalat äidit -vertaisryhmän ohjaaja Kirsi Könösen sanoin: 
”Usein paras ratkaisu on keskustella asioista yhdessä.”

 

Eduskuntavaalit 2019: Onko sukupuolella väliä vaaleissa ja politiikassa?

Naisten osuus ehdokkaista ja valituista on jäänyt kaikissa eduskuntavaaleissa miehiä vähäisemmäksi. Osuus on 2000-luvulla pysytellyt noin 40 prosentissa. Kevään 2019 ehdokkaista naisia on 42 prosenttia ja miehiä 58 prosenttia.

Tasa-arvotiedon keskuksen (THL) Sukupuolella väliä? -hanke tekee näkyväksi, kuinka äänestäjät, poliittiset päättäjät ja toimittajat voivat valinnoillaan edistää tasa-arvoa poliittisessa päätöksenteossa. Tutustu kampanjan viesteihin Facebookissa ja Twitterissä tunnisteella #sukupuolellaväliä ja lue lisää täällä 

 

Vaalivuosi NNKY-liitossa

NNKY-liitossa on HAKU PÄÄLLÄ: Tule ehdokkaaksi tai anna vinkki mielestäsi sopivasta ehdokkaasta Suomen NNKY-liiton hallitukseen kaudelle 2020-21. Kutsumme mukaan nuoria ja naisia, joilla on tarmoa ja tahtoa luotsata Suomen NNKY-liittoa arvojemme ja strategiamme aalloilla. Tarjolla mahdollisuus vaikuttaa, verkostoitua, oppia hallinnollista työskentelyä ja saada omaan ansioluetteloon arvostettua täydennystä. Ota yhteyttä omaan tai lähimpään NNKY:n paikallisyhdistykseesi!

NNKY:n paikallisyhdistysten yhteystiedot löydät täältä

Suomen NNKY-liiton yhteystiedot täältä

 

Pääsiäisjuhlan odotus

- Pääsiäinen on juhlista suurin, kertovat uusimmassa Askel-lehdessä NNKY-liiton pääsihteeri Anne Pönni ja hänen miehensä Antti Pönni. Lue juttu täältä (sivu 16, pdf-liitteessä aukeama 9). Anne Pönni on myös Tuomasyhteisö ry:n puheenjohtaja.

 

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäisenä juhlimme Kristusta, joka on voittanut kuoleman.

 

LUE Sielunsiskot-blogi

NNKY:n oma Sielunsiskot-kirjoitussarja jatkuu. Voimasiskot-koordinaattori Kati Taipale kirjoittaa kannustamisen merkityksestä ja sen vastakohdasta lannistamisesta: Millaisten lasien läpi haluat maailmaa tänä keväänä tarkastella?

Lue blogi täältä

 

JÄSENEKSI NNKY:hyn

Liity maailmanlaajaan naisten ja tyttöjen NNKY/YWCA-liikkeeseen! Suomessa jäseneksi voi liittyä 25 paikallisyhdistykseen. Jäsenmaksujen suuruus vaihtelee yhdistyksittäin ja on noin 10-35 €.

Lue lisää ja täytä liittymislomake täällä.

 

Kamalat äidit®

Uusia murrosikäisten lasten äideille tarkoitettuja Kamalat äidit® -ryhmiä alkaa eri puolella Suomea. Löydä oma ryhmäsi tapahtumakalenterista. Jos haluat perustaa ryhmän omalle paikkakunnallesi, olethan yhteydessä: Vaula Hacklin, kamalataidit@ywca.fi, p. 050 5863 776.

Voimasiskot™

Voimasiskot-vertaistoiminta on tarkoitettu kaikille naisille, joita kiinnostaa pienryhmätyöskentely tunteiden ja voimavarojen parissa. Haluaisitko sinä Voimasiskot-ryhmän ohjaajaksi tai onko paikkakunnallasi kiinnostusta uuden ryhmän käynnistämiseen? Otathan yhteyttä Voimasiskot-innostajaan: Kati Taipale, voimasiskot@ywca.fi, puh. 050 408 3484.

Tunturikeimiö

Kodikas ja hyväntuulinen, kaikille avoin lomanviettopaikka Tunturikeimiö sijaitsee Jerisjärvellä Muoniossa, Keimiötunturin juurella.

Varaa paikkasi pohjoiseen:
Tunturikeimiö, Kristian Pieviläinen
puh. 0500 209 630, myynti@tunturikeimio.fi

Instagram Twitter Facebook

NNKY-liitto on mukana sosiaalisessa mediassa
Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Lue myös Sielunsiskot-blogi verkkosivuiltamme.

 

Suomen NNKY-liiton kalenteri 2019

Tervetuloa mukaan NNKY:n toimintaan! Kalenteri sisältä Suomen NNKY-liiton ja yhteistyökumppaneidemme järjestämiä tapahtumia ja teemaviikkoja.

  • Kirkkopäivät Jyväskylässä 17.–19.5.
  • Naiset tunturissa Tunturikeimiöllä 18.−24.8.2019
  • Kamalat äidit® -ryhmänohjaajien vertais- ja virkistystapaaminen Tunturikeimiöllä 21.−25.9.
  • Pohjoismainen lapsi- ja nuorisotyön komitean (NCYC) kokous Tievatuvalla 5.−8.9.
  • NNKY:n järjestöpäivät Helsingissä 5.−6.10.
  • NNKY:n Maailmanneuvoston kokous Etelä-Afrikassa 17.−22.11.
  • NNKY:n puheenjohtajatapaaminen Helsingissä 29.11.

  • NNKY-liiton kokous 30.11.

Teemapäiviä ja -viikkoja 2019

  • Maailman NNKY-päivä 24.4.
  • Kansainvälinen nuorison päivä 12.8.
  • Kansainvälinen vanhusten päivä 1.10.
  • Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10.
  • Kansainvälinen vertaistuen päivä 17.10.
  • Ekumeeninen vastuuviikko
  • Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi 25.11.
  • NNKY:n Unelmanpäivä 1.12.
  • Kansainvälinen vapaaehtoisten päivä 5.12.
  • Tunturikeimiön teemaviikot www.tunturikeimio.fi

Suomen NNKY-liitto ry

Pohjoinen Rautatiekatu 23 B
00100 Helsinki
p. 050 337 8280

www.ywca.fi

nnky@ywca.fi

 

Facebook Twitter Instagram