Hei,
Elämä antaa, elämä ottaa. Kuluva kesä on näyttänyt elämän arvaamattomuuden ja myös muistuttanut, että on töitä tärkeämpiäkin asioita olemassa. Töiden on kuitenkin jatkuttava, niin kuin elämänkin.
Edellisestä uutiskirjeestä ehti vierähtää sattumusten vuoksi muutama viikko, mutta eipä sinä aikana ole niin ihmeellistä pienoismallirintamalla tapahtunutkaan. Uutta tavaraa tulee aika ajoin, mutta ennakkoon tilattavia malleja on lisätty vähän vähemmän. Kesälomat kun ovat tukkureillakin.
Huomenna lauantaina voit löytää meidät taas useamman viikon tauon jälkeen myös myyntitehtävistä, kun matkaamme Tammelaan, Bella Italia- tapahtumaan. Automodels on kuulunut vakiomyyjänä kyseiseen tapahtumaan jo suunnilleen 15 vuoden ajan, mutta kauppiaalla itsellään on vieläkin mittavampi historia ko. tapahtuman vakiokävijänä, vankan Fiat- harrastuksensa tiimoilta. Tule siis sinäkin ihailemaan italialaista autokauneutta, sillä nähtävillä on yleensä autoja Fiatista Ferrariin.
Ei muuta tällä kertaa. Iloisempia tunnelmia seuraavalla kerralla, mutta nautitaan silti jokaisesta päivästä, koska sitä ei ikinä tiedä mitä huominen tullessaan tuo.
Ystävällisesti,
Markku Raski
www.automodels.fi
|